Kauppakeskus Karisma
Lahden kauppakeskusvaltikkaa pitävä Kauppakeskus Karisma avattiin syksyllä 2011 Karistoon, vilkkaan E75-moottoritien varrelle. Samana vuonna alkanut yhteistyö Mainostoimisto Queensin kanssa on vuosien varrella tiivistynyt ja laajentunut. Noin 60 liikkeen ja ravintolan kokonaisuus sekä maksuton sisäleikkipuisto Papu Park houkuttelevat vuosittain yli kolme miljoonaa kävijää. Karisman valttina on monipuolinen tapahtumatarjonta, jossa huomiodaan koko perhe vauvasta vaariin. Tutustu tarjontaan Queensin suunnitelemilla verkkosivuilla kauppakeskuskarisma.fi
Karisman Karkelot
Keväisin ja syksyisin Karisman kaupankäyntiä virkistää Karkelot-hintakampanja moninaisen ohjelmasisällön kera. Queens on toteuttanut 32-sivuiset tarjouskuvastot vuodesta 2012 ja kampanjan lanseeraamisesta alkaen. Painettu katalogi on vuosien varrella jaettu 70 000– 100 000 talouteen Lahden seudulla. Nyt muutamia kertoja verkkolehtenä ilmestynyttä kuvastoa markkinoidaan ahkerasti eri medioissa. Kuvaston lisäksi suunnittelemme tietysti kaikki muutkin mainosmateriaalit kutsukorteista TV-mainoksiin.
JOULUKUVASTO
Joulu – mikä ihana syy shoppailla! Kauppakeskus Karisman lahjaideoita pursuava joulukuvasto jaetaan liki 100 000 kotiin aina marraskuun lopulla. Queens on vastannut 32-sivuisen kuvaston taitosta ja toteutuksesta vuodesta 2011.
Kampanjailmeet
Karisma on tunnettu monipuolisesta ja eri-ikäiset asiakkaat huomioivasta tapahtumatarjonnastaan. Vuoden aikana asiakkaille järjestetään yli 10 erilaista tapahtumaa tai teemaviikonloppua, joiden kampanjailmeet ovat vuoden 2025 alusta olleet Queensin suunnittelemia. Ilmeen lisäksi toteutamme kampanjakohtaiset tapahtumasivut verkkosivuille sekä muut tarvittavat markkinointimateriaalit.
Sähköisten kanavien ylläpito
Queens vastaa kampanjamateriaalien ja muiden ajankohtaisten markkinointiviestien päivittämisestä Kauppakeskus Karisman verkkosivuille ja Facebook-sivulle. Ylläpidämme ja tuotamme sisältöä myös Karismassa sijaitseville sähköisille mainostauluille, joilla asiakkaita informoidaan ajankohtaisista tapahtumista ja tarjouksista.
Työtila Pajan visuaalinen ilme
Palaverimesta. Läksynurkka. Etätyöpiste. Lukupaikka. Puolisoparkki. Vaikka mitä.
Kauppakeskus Karisman kaikille avoimeen ja yhteisölliseen työtila Pajaan Queens suunnitteli ikkunateippaukset ja sisäseinien kuvamaailman, jolla haluttiin lisätä tilan tunnelmaa ja viihtyisyyttä.